torstai 19. syyskuuta 2013

Kohti syksyä

Nyt, kun syksy alkaa vähitellen painaa päälle, on aika "closata" kesän juoksut. Keväisten juoksutapahtumien jälkeen juoksuinto taas vähän lopahti ja homma meni enemmän enemmän salilla ja sisällä puuhasteluksi. Toki joitain lenkkejä tuli juostua. Varsinkin kesälomalla kotipaikkakunnallani ainoa tapa päästä kunnolla liikkumaan oli reipas juoksulenkki.
 
Päätin kesän juoksut varsinaisesti 31.8., jolloin Helsingissä järjestettiin Midnight Run. Olin juoksemassa kolmen ystäväni kanssa ja ilta oli erittäin onnistunut. Tapahtuma oli todella hyvin järjestetty ja ihmiset olivat hyvällä fiiliksellä liikenteessä. Lähdimme juoksuun enemmän nautiskelumielellä eikä mitään hurjia aikatavoitteita ollut. Itse toivoin juoksevani tuntiin tai alle, joten vajaan kahden minutin ylitys ajassa jäi vähän harmittamaan. Koko juoksua emme suinkaan juosseet yhdessä, vaan porukka hajaantui hieman matkan varrella juoksemaan omaa tahtiaan. Tämä oli itse asiassa helpotus, sillä yhdessä juokseminen tuollaisessa massatapahtumassa on aika stressaavaa. :D On hankala koittaa pitää katsekontaktia kavereissa ja ohitella ihmisiä samaan tahtiin. Uskon, että ensi vuonna olen jälleen tässä tapahtumassa mukana. :)
 
Yksi ystävistäni oli tällaisessa juoksutapahtumassa ensimmäistä kertaa ja sai todella juoksukipinän itselleen. Hän päätti hyvin pian juoksun jälkeen, että haluaa osallistua ensi keväällä puolimaratonille. Minä lupasin myös harkita osallistumista. Saa nähdä miten käy, ihan harjoittelematta tuohon juoksuun ei uskalla osallistua. Toisaalta, selkeä päätös toisi varmasti motivaatiota harjoitteluun läpi talven.
 
J

tiistai 17. syyskuuta 2013

Lajikokeilussa: GRIT Strength

Kuntokeskukseni valikoimiin tuli tänä syksynä LesMillsin uutuus GRITstrength, jota oli tietysti heti päästävä kokeilemaan. Kyseessä on 30 minuutin intervallitreeni, jossa käytetään harjoitteluvastuksina levytankoa, -painoja ja step-lautaa. Ehkä voisi sanoa, että vähän CrossFit -tyyppinen treeni.


Ensimmäisellä tunnilla olin hieman pallo hukassa, sillä ohjaaja ohjeisti laittamaan tankoon kolmanneksen kehon painosta. Koska en ole aiemmin juuri käynyt esim. BodyPumpissa, tämä oli minulle aivan liikaa. Tunnilla on aika nopea tahti, joten ensimmäisellä kerralla hukkasin vähän aikaa painojen kanssa säätäessä. Ekan tunnin jälkeen olin aivan piipussa, mutta haastavuus ja tehokkuus olivat kuitenkin aika koukuttava yhdistelmä. Olen hieman kyllästynyt salilla puuhailuun, joten oikein mieluusti korvaan tällä tunnilla esim. toisen salikerran viikossa. Nyt useamman kerran käyneenä olen löytänyt omat painoni ja vähän jo harkitsen niiden lisäämistä. Ehkä jotain kehitystä on tapahtunut?
 
Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka haluavat a) selviytyä salilta nopeasti (huom! kannattaa varautua, että hikoilu jatkuu vielä toiset 30 min.) b) haastaa itsensä. Hyvä ohjaaja tsemppaa tunnilla ja tulee tarvittaessa viereen tekemään, jotta tuntilaiset saavat itsestään irti viimeisetkin voiman rippeet.
 
Aurinkoisia syyspäiviä!
 
J

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Vihreitä papuja

Syksyn lähestyessä myös papusato alkaa olemaan parhaimmillaan. Viikonloppuna kävimme mieheni kanssa anoppilassa ja mukaan kotiin lähti iso kasa vihreitä papuja suoraan anopin kasvimaalta. Tuurillani olin myös ehtinyt ostaa kaupasta vihreitä papuja edellisenä päivänä, joten papuja tässä taloudessa on tällä hetkellä vaikka muille jakaa! 

Tämähän ei varsinaisesti ole ongelma muun kuin säilytyksen kannalta, sillä rakastan papuja! Harmi tosiaan, että jääkaappimme tilavuus ei ole ideaali monen litran papusadolle.

Yleensä en tee pavuille mitään erikoista, sillä pidän niiden mausta sellaisenaan hieman oliiviöljyllä höystettynä. Jos kuitenkin kaipaa muitakin makuja suosittelen sekaan valkosipulia sekä hieman sitruunan mehua. Olen myös kuullut, että pekoni sopii papujen kanssa erinomaisesti, ja eikös se niin ole, että pekonin epäterveellisyys kompensoituu papujen terveellisyydellä. Win-win siis. 

Ei siis muuta kun papuostoksille!! Nyt kannattaa muutenkin suosia tuoreita kasviksia, kun syksyn sadonkorjuu on käynnissä! :)

-A

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Värijuoksu

Huhhuh! Tulipahan taukoa blogiin. Sori siitä! Meillä on ollut täällä vieraita eripuolilta Eurooppaa viimeiset pari viikkoa, joten ei ole ollut aikaa päivittää. Mutta nyt vihdoin päivitystä siitä juoksutapahtumasta johon osallistuin kesäkuun lopulla.

Tapahtumassa siis heitettiin ihmisten päälle väripommeja juoksun aikana ja voin sanoa, että iha huippu tapahtuma oli! Viisi kilometriä tuli juostua ihan huomaamatta ja maalissa kysyinkin mieheltäni, että ollaanko tosiaan nyt jo maalissa! Jos olisimme lähteneet aikaisemmassa ryhmässä juoksemaan, olisimme menneet toiselle kierrokselle, koska ajanottoa ei ollut eikä kukaan näin ollen olisi meidän tuplajuoksua huomannut.

Alla muutama kuva tapahtumasta:





Palataan taas!

-A-

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Kehonhuoltoa

Taas on ehtinyt vierähtämään melkoinen tovi edellisestä kirjoituksesta. Blogin päivittäminen on jäänyt vähän unholaan, kun olen nauttinut kesäisistä illoista liikkuen tai ystävien seurassa. Kevään ja alkukesän mittaan, olen havainnut pientä kipeytymistä ja jumiutumista selässä. Luulen, että yksi syyllinen tähän on aloitettu kuntosaliharjoittelu ja toinen (varmasti suurempi) syy istumatyö päätteen ääressä. Tällä viikolla otin sitten tämän asian ratkaistavaksi ja suuntasin hierojalle.
 
Edellisestä hierojakäynnistä on tainnut vierähtää lähemmäs 10 vuotta, joten mitään arkipäivää tämä itseni huollattaminen ei valitettavasti ole. Aiemmista kokemuksistani johtuen olen ollut hieman arka hakeutumaan hierottavaksi, sillä muistikuvat kivuliaasta/kovakouraisesta hieronnasta ovat edelleen kirkkaana mielessä. Muistan, että aiemmin olen koko hieronnan ajan vain odottanut, että piina päättyisi. Nyt sain ystäväni kautta suosituksen hyvästä hierojasta ja tällä kertaa kokemus oli aivan päinvastainen.
 
Ennen varsinaisen käsittelyn aloittamista, kerroin, että varsinkin selkä on ollut "ongelmana" pitemmän aikaa, joten päätimme keskittyä siihen. Hieronta kesti tunnin, mutta aika lensi kuin siivillä. Tälläkin kertaa hieronta kyllä tuntui, mutta mitään sietämätontä kipua en joutunut kokemaan. Kireistä lihaksista huolimatta koin, että pystyin täysin rentoutumaan käsittelyssä. Käsittelyn jälkeen olo oli todella "pöllähtynyt" ja pyörryttävä. Verenkierron ja aineenvaihdunnan rajun vilkastumisen myötä kärsin pari päivää lievästä päänsärystä ja kovasta janosta. Lisäksi lihakset olivat hieman arat. Toivuttuani käsittelystä ainakin omasta mielestäni tuntui, että koko kroppa olisi kokenut pienen muutoksen. Selkä tuntui selkeästi vetreämmältä ja kaikenlaiset pienet turvotukset olivat kadonneet. Jopa kasvot tuntuivat freesimmältä. :D Sain hieronnan jälkeen kotiläksyksi jumpata niskaa, sillä päätteen ääressä pään asento kärsii eniten.
 
Tästä erittäin positiivisesta kokemuksesta johtuen, varasin ensi viikolle vielä toisen käsittelyn. Päätin myös, että tämän parin viikon loman aikana keskityn erityisesti rentoutumaan, nukkumaan, syömään hyvin ja hoitamaan itseäni. Kiireisessä arjessa näihin asioihin tulee kiinnitettyä aivan liian vähän huomiota. Suosittelen tätä kaikille muillekin!  
 
Aurinkoista sunnuntaipäivää!
 
J
 

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Kesän juoksutapahtumia

Heippa taas!

Väsymyksestä ollaan selvitty ja normaali meno jatkuu. Tällä viikolla en tosin ole ehtinyt juoksemaan kuin pari kertaa, sillä olen käynyt pitkästä aikaa kaupungilla pyörimässä. Kivaa vaihtelua perusarkeen.

Ensi lauantaina olen menossa ensimmäiseen juoksutapahtumaan! En malta odottaa! Kyseessä ei ole mikään kilpailu, joten rentoa menoa tiedossa! Juoksu on vain 5K, mutta koko juoksun idea on väripommit, joita heitetään juoksijoiden päälle pitkin matkaa. Yritän laittaa kuvia tapahtumasta myöhemmin, jos vaan saan kuvia jotenkin koneelle siirrettyä.

Olen myös katsellut muita tulossa olevia juoksutapahtumia ja jotakin tuntuu olevan joka viikonloppu tarjolla. Yksi kiinnostavimmista on "yöjuoksu" joka tosin alkaa jo kello kahdeksan illalla, koska täällä ei valitettavasti saada nauttia Suomen kesän kaltaisista yöttömistä öistä. Juoksun pituus olisi 10K eli aika sopiva, mutta hinta on sen verran suolainen, ettei välttämättä ole kiinnostusta osallistua.

Myös muita kiinnostavia juoksuja olen bongannut, kuten "naisten juoksut", joka on kolmen kisan sarja sekä "saarijuoksu", jossa kuten nimestä voi päätellä, juostaan saarta ympäri. Tuo saarijuoksu on vasta lokakuussa joten on tässä vielä aikaa miettiä osallistumista. Kuten yöjuoksun kohdalla, myös näissä osallistumismaksu on ainut rajoittava tekijä. En oikein ymmärrä, miksi osallistumismaksut ovat niin törkeän kalliita?! Toki osa juoksuista on hyväntekeväisyysjuoksuja jonkin järjestön hyväksi, jolloin ymmärrän. Mutta kun osassa tällaista hyväntekeväisyysaspektia ei edes ole, niin hinnan perusteita voi vain arvailla.

Tämä nyt oli aika pikainen päivitys, mutta ulkona on niiiiin ihana ilma, ettei jaksa tämän pidempää sisällä homehtua. Palataan asiaan!

-A-

torstai 6. kesäkuuta 2013

Hiljaiseloa ja sykekellopäivitystä

Tällä suunnalla on ollut tämä viikko outoa matalalentoa. Nukun helposti 9 tuntia yössä ja jopa tuon pituisten yöunien jälkeen olen puolikuollut. Olen tarkoituksella pistänyt tällä viikolla herätyskellon soimaan, mutta vaikka olisin sen soidessa nukkunut jo tarpeelliset kahdeksan tuntia olen niin väsynyt, ettei herääminen tule kysymykseenkään. Normaalisti myös herään, kun mieheni herätys soi, mutta tällä viikolla en ole kuullut pihaustakaan saati havahtunut, kun mieheni nousee sängystä. Todella outoa.

En ole juossut normaalia enemmän, itseasiassa tällä viikolla olen käynyt juoksemassa vain kerran ja silloinkin 4 km. Tänään piti mennä lenkille, mutta joo... enpäs mennytkään. Ehkä sitten huomenna. 

En tiedä mistä tämä väsymys ja haluttomuus liikuntaa kohtaan kumpuaa? Menneinä viikkoina olen mennyt lenkille intoa puhkuen ja jos en ole päässyt lenkille olen koittanut löytää sille jonkin raon vaikka sitten illalla. 

Yritin eilen jopa tehdä uuden juoksulenkin kartalta, mutta ei sekään saanut innostumaan lenkille lähtöön. Täällä on ollut muutaman päivän todella kurja ilma, tuulta ja sadetta, joten tuokin osaltaan vaikuttaa intooni lähteä lenkille. Juoksumatolle voisin toki mennä, mutta nyt kun olen päässyt ulkojuoksun makuun ei sekään oikeen nappaa. Pitää nyt löytää se into taas jostain... Ei tällainen nuutunut olo hyvältä tunnu!

Sitten ajattelin kirjoitella muutaman lauseen tuosta sykekelloharjoittelusta. Olen sitä nyt noudattanut lenkeilläni ja hämmästyksekseni vauhdin hidastaminen ei ollut niin radikaalia mitä olin kuvitellut. Ei tarvinnut ottaa kävelyaskelia kertaakaan! Aika on suunnilleen hidastunut minuutin per kilometri pitkillä lenkeillä, mutta lyhyillä lenkeillä joissa syke voi olla korkeampi ei ero ole ollut kovinkaan huomattava ajallisesti. Hienointa on huomata lenkin jälkeen, että en ole väsynyt kuten ennen lenkin jälkeen. Toki tunnen että jotain on tehty, mutta henki kulkee ja olo on hyvä. Jatkan vielä tämän kuun loppuun kokeiluani sykekellon mukaan juoksemisesta ja katson sen jälkeen jatkanko samalla linjalla vai muutanko kenties jotain. Kunhan nyt saan siis itseni taas tuonne ulos ja lenkille... Puuh!

Palataan taas.

-A-

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kevään juoksutapahtumien yhteenveto

Pitkän tauon jälkeen ehdin taas hieman päivitellä kuulumisia. Viime aikoina työn, liikunnan ja henkilökohtaisen elämän yhteensovittaminen on ollut melkoista palapeliä. Jotenkin ei ole ollut yhtään ylimääräistä energiaa mihinkään muuhun. Tähän päälle vielä alkuviikon sairastelut, niin olen ollut aika poikki. Nyt kuitenkin asiat ovat taas mallillaan ja ehdin kertoa, miten siellä Extreme Runissa kävikään.
 
Exreme Run juostiin tosiaan lauantaina 18.5. Vantaan Hakunilassa. Säätiedotus sahasi pitkin viikkoa rankkasateiden ja ukkosen sekä auringon välillä. Lopulta saatiin kuitenkin ihan kelpo juoksusää. Olimme ystäväni kanssa pukeutuneet tietyn teeman mukaisesti, joka kyseisessä tapahtumassa on enemmän sääntö kuin poikkeus. Lähdimme juoksuun avoimin mielin, ilman suurempia tavoitteita. Päätimme myös, että matkan katsomme jaksamisen mukaan, ensimmäisen kierroksen lopussa.
 
Matka taittui aika ratoisasti, sillä esteet tekivät juoksusta huomattavasti hauskempaa ja mielenkiintoisempaa. Erityisen helpoiksi en esteitä menisi sanomaan, sillä ainakin itselläni oli ajoittain täysi työ kiskoa itseäni heinäpaalien ja erilaisten "muurien" päälle. Ehdottomasti vaativin este oli jo ennakkoon jännittämämme vesieste. Vesi oli noin 7 asteista ja matkalla ei ollut toiveitakaan, että jalat olisivat ylettäneet pohjaan. Lisäksi vaatteet päällä ja lenkkarit jalassa uiminen oli yllättävän työlästä. :D Koska matkalla oli mm. mutaesteitä, olin laittanut jalkaani erittäin vanhat ja kulahtaneet lenkkarit. Harmikseni nämä kengät alkoivat hangata armottomasti jo kahden kilometrin kohdalla. Juoksin kyllä yhden kierroksen, 8 km, hammasta purren, mutta toisen kierroksen jouduin jättämään väliin. Toisaalta, esteet ja lukuisat ylämäet olivat sen verran rankkoja, että se toinen kierros olisi voinut jäädä haaveeksi joka tapauksessa. Selvitimme yhden kierroksen ja kaikki esteet ajassa 1h 12 min. Mielestäni ihan hyvä suoritus ensikertalaiselle.
 
Tunnelmia voi katsella Ruutu.fi:stä.
 
Kevään toinen koitos olikin sitten heti viikon päästä Extreme Runista. Edessä oli hieman perinteisempi juoksutapahtuma Naisten Kymppi. Olin ilmeisesti pikkuisen vilustuttanut itseäni edellisenä viikonloppuna märissä vaatteissa, sillä kurkku oli kipeä koko viikon. Koska en tuntenut itseäni enempää kipeäksi, osallistuin juoksuun. Naisten Kymppi oli tapahtumana oikein mukava. Ohjelma oli suunnattu ehkä hieman vanhemmille ladyille, mutta tunnelma oli leppoisa. Ennen juoksua meidät yllätti pieni sadekuuro, mutta onneksi se ehti lipua ohi ennen varsinaisen juoksun alkua. Naisten Kympin suoritin nippanappa tuntiin. Tämä oli tavoitteeni ja siihen pääsin. Naisten Kympin jälkeen nousikin sitten lämpö ja olen joutunut huilailemaan melkein viikon.
 
Nyt on kevään juoksutapahtumat takana, mutta juoksua aion jatkaa silti säännöllisesti. Syksyllä kiinnostaisi osallistua Midnight Runiin. Olen myös pohtinut, uskaltaisinko ilmoittautua puolimaratoniin...
 
Nyt ulos ja nauttimaan auringosta!!
 
J
 

torstai 23. toukokuuta 2013

Sykekellon käytöstä... aloittelijan mietteitä

Olen aina ollut vannoutunut sykekellon käyttäjä. Olen aina ollut sitä mieltä, että sykekello auttaa juoksemaan hyvillä sykealueilla ja jaksan näin paremmin, kun voin säädellä vauhtiani hitaammaksi jos huomaan sykkeeni kohoavan liian korkeaksi. Olen ollut siinä uskossa, että kunhan juoksen 160 - 175 sykealueella, olen ok.

Kunnes tänään päätin googlettaa sykealueita juoksuun ja järkytyin! Noh, sanomattakin on selvää, että tämä googlettelu olisi kannattanut suorittaa jo pari kuukautta sitten, mutta minkäs teet kun osasin mielestäni määrittää hyvän juoksusykkeen päästäni. Jouduin käymään läpi muutaman eri sivuston, koska olin suoraan sanottuna järkyttynyt ensimmäisen sivuston ilmoittamista ideaaleista harjoittelusykkeistä. "Eihän kukaan voi juosta noin alhaisilla sykkeillä", mietin. Kokeilin toista sivustoa ja se kertoi samaa.. Olen juossut aivan liian korkeilla sykkeillä! Käyttämäni sykealue voisi olla ihan toimiva 5K kilpailuun, muttei jokapäiväiseen treeniin. 

Mitkä minun ideaalit sykealueeni sitten ovat?! Karkeasti sanottuna (laskin arvioidulla leposykkeellä, koska en sitä tarkkaan tiedä) minun tulisi juosta normaalit lenkkini sykevälillä 146 - 153!! Ja jos teen nopeamman treenin, tulisi syke silloinkin olla maksimissaan siinä 165 luokkaa! Huh huh. Olen tähän asti juossut ehkä ensimmäiset 5 - 10 minuuttia lenkistäni tuolla "normaalilla" lenkkivauhdilla.

Ilmeisesti pidemmällä aikavälillä liian kova syke ei kehitä mitään, joten nyt pitäisi opetella juoksemaan tosi hitaasti. En kyllä tiedä miten tästä nykyisestä vaudista enää voi hidastaa? :D Joudun varmaankin kävelemään osan lenkistäni, mutta ajattelin kuitenkin kokeilla tätä "oikeilla sykealueilla juoksua". 

Jos joku muu kiinnostui laskemaan omat sykealueensa, niin kaava on seuraava: 

(max syke - leposyke) x tavoitesyke% + lepo syke
Esim. (185-55) x 0.7 + 55= 146. Eli 70% syke on 146.

Eri prosentit ja mitä niillä suunnilleen pitäisi tehdä:

60% (palautus)

65% - 75% (pitkät matkat sekä palauttelu)

70% - 85% (keskivauhtinen juoksu jossa muutamia sprinttejä)

85% - 90% (lyhyet matkat, 30-60 min)

95% (intervalliharjoitukset ja nopeustreenit)

Prosentit ja harjoitukset ovat suuntaa antavia ja kokosin nämä muutamalta eri sivulta joilla sykeharjoittelusta oli kirjoitettu. 

Yritän nyt seuraavan kuukauden aikana soveltaa näitä sykealueita ja katsoa onko tämän tyyppinen harjoittelu minua varten. Tiedän että tulen turhautumaan, koska joudun hidastamaan tahtiani jonkin verran, mutta kaikkea on kokeiltava.

-A-

tiistai 14. toukokuuta 2013

Rentoa juoksumusaa

Olen huomannut, että mattojuoksuun tarvitsen "järeämpää" musaa kuin ulkona juoksemiseen. Ehkä johtuen siitä, että miellän mattojuoksun samanlaiseksi treeniksi kuin spinning tai body combat. Pakko tehdä täysillä vaikka mikä olisi!

Siksi olen nyt kokeillut ulkona juoksuun uutta musalistaa jonka ajattelin jakaa myös täällä. Osa biiseistä on rytmiltään vähän hitaampia, mutta niissä ratkaisee fiilis, ei tempo. Ulkona juoksu on itselleni enemmän sellaista rentoa menoa, ei niin vakavaa. Tietysti jos juoksisin kisassa pistäisin kuulokkeista tulemaan vähän nopeampitempoista tavaraa.

Tässä nyt kuitenkin oma uusi juoksumusalistani:

Krewella - Alive
Rihanna vs Tiesto - Where have you been
Will.I.Am - #thatPower
David Guetta - Play hard
Macklemore - Can't hold us
Icona Pop - I love it
Calvin Harris - Sweet nothing
Nicki Minaj - Pound the alarm
Jennifer Lopez - Dance again ft. Pitbull
Nayer - Suavemente ft. Pitbull & Mohombi
Morgan Page - Body work ft. Tegan & Sara
Tegan & Sara - Closer
Afrojack - As your friend ft. Chris Brown
Vita Chambers - Fix you
Pitbull ft. Christina Aguilera - Feel this moment
Havana Brown - We run the night ft. Pitbull


Siinä olis, olkaa hyvä! Toivottavasti löydätte tosta listasta itsellenne uusia juoksubiisejä. Pitbull aika vahvasti edustettuna, mut ei voi mitään jos se tunkee itsensä feat:aa jokaiseen uuteen biisiin. ;)

Nyt oiskin omalla kohdallani aika pistää tää setti soimaan kuulokkeisiin ja lähteä lenkille! Palataan taas.

-A-

maanantai 6. toukokuuta 2013

Jumppapalloilua

Tulipas taas vietettyä hiljaiseloa hetken aikaa.. Jotenkin nuo päivät menevät ohi ihan huomaamatta. Kiva lukea että J on ottanut uusia aluevaltauksia liikunnan saralla. Saliharjoittelu on henkilökohtainen suosikkini mitä treenaukseen tulee, mutta tällä hetkellä en omista salikorttia, joten se siitä sitten. :D Miehelläni on joitain käsipainoja, joilla joskus teen muutamia hassuja käsilihasliikkeitä, mutta on se vaan eri käydä siellä salilla!!

Tuo on kyllä ärsyttävää, jos salilla on joitain patsastelija/kyyläri miehiä! Se kyllä vie halut treenauksesta täysin. Kuvottavaa!!

..okei, nyt sitten siihen varsinaiseen aiheeseen. Eli me ostettiin jumppapallo tossa jokin aika sitten ja se on osoittautunut varsin käteväksi kapistukseksi. Teen tällä hetkellä pallolla muutamia eri vatsalihasliikkeitä ja toisinaan myös "jalan koukistuksia" jossa makaan selälläni jalkapohjat pallon päällä ja vedän palloa itseäni kohti ja takaisin alkuasentoon. Tehokasta. 

Olen koittanut googlettaa eri liikkeitä, mitä tuolla pallolla voi tehdä, mutta osa tuntuu niin kryptisiltä, etten ole edes viittinyt kokeilla. Vatsalihaksiin tuo pallo on kuitenkin loistava apuväline. 

Jos joku on kiinnostunut pallon hankkimisesta, niin kannattaa ottaa huomioon, että niitä myydään muutamassa eri koossa. Meillä on 65cm halkaisija pallossa ja tämä taitaa olla se suurin koko? Pallo kannattaa ostaa pituuden mukaan ja meidän pallon ohjeissa luki, että tämä koko soveltuu 165cm pituudesta ylöspäin. Eli lyhyempien kannattaa ostaa pienempi pallo, jotta liikkeet saa tehtyä kunnolla. Myös, jos haluaa helpompaa harjoittelua kannattaa valita pienempi pallon koko.

-A-

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Lajikokeilussa: Kuntosaliharjoittelu

Olen jälleen tehnyt uuden "aluevaltauksen". Olin varannut alkuviikolle Personal Trainer -tapaamisen, jossa oli tarkoitus käydä läpi nykyinen harjoitteluni sekä lisätä mukaan kuntosaliharjoittelua. En ole IKINÄ käynyt kuntosalilla aiemmin, joten en ollut aivan varma, tulisinko innostumaan siitä nytkään. Olen mielestäni nyt  nähnyt, mihin pystyn yksin ja mitä voin saavuttaa ryhmäliikuntatunneilla. Harjoittelun myötä olen kuitenkin alkanut haaveilla kropasta, jossa lihaksissa olisi vähän muotoa. Nälkä kasvaa syödessä vaimitensenytmenikään...
 
Lyhyen keskustelun jälkeen siirryimme kuntosalin puolelle. Ohjelmaa tehdessä Personal Trainerini laittoi minut tekemään kaikki ohjelmaan tulevat liikkeet. Näin hän pystyi määrittelemään oikeat painot sekä katsomaan, että teen liikkeet oikein. ...Joten pelkästään tämä tapaaminen osoittautui yllättävän rankaksi.
 
Muutama päivä tapaamisen jälkeen valmis ohjelma tupsahti sähköpostiini ja menin heti töiden jälkeen intoa puhkuen salille kokeilemaan uutta harjoittelumuotoa. Onnekseni salilla sattui olemaan hiljainen päivä, joten sain rauhassa tutkailla laitteita. Vaikka minulla oli tarkka ohjelma mukanani, tunsin itseni hieman eksyneeksi. Oli myös hieman ahdistavaa huomata, että joillain miehillä on tapana tulla kuntosalille kyyläämään ja patsastelemaan. Koska olin muutenkin vielä epävarma, halusin vetäytyä perimmäiseen nurkkaan lappuineni treenaamaan. Kai tuohonkin tottuu ja lopulta osaa olla välittämättä?
 
Ajattelin nyt ottaa kuntosalin mukaan ohjelmaani n. 2 krt viikossa. Saa nähdä, alkaako mitään tuloksia näkyä. :) Lisäksi täytyy pitää yllä juoksuharjoittelua, sillä Extreme Run kolkuttelee jo alle 2 viikon päässä.
 
J

torstai 25. huhtikuuta 2013

Pikahehkutus

Tässähän kävi nyt niin, että rykäisin tänään 55 min juoksun! En ole KOSKAAN eläissäni juossut noin pitkään kerralla. Siistiä! Olen juossut nyt vasta noin 1,5 kk, mutta kyllä se kestävyys sieltä alkaa nostaa päätään. Hitaasti mutta varmasti. Tähän päivään mennessä pisin juoksuni oli ollut 40 minuuttia putkeen.  

Kun tänään menin salille, olin päättänyt että juoksen 45 minuuttia. Aluksi juoksin "hitaasti", joka on nopeammin kuin mitä juoksin kun juoksemisen aloitin. Pystyin juoksemaan suht alhaisella sykkeellä 25 minuuttiin asti, jolloin nostin juoksuvauhtia. Juoksin tällä minun "keskivauhdillani" seuraavat n. 20 minuuttia, jonka jälkeen nostin taas vauhtia. Nyt mentiin minun "5K" juoksuvauhtia. Lopuksi laskin hieman nopeutta, jotta jaksoin viimeiset minuutit. Teoriassa olisin varmasti jaksanut vielä viisi minuuttia, jotta tunti olisi saatu täyteen, mutta nilkkani alkoi tuntua hieman tuskaiselta, joten lopetin suosiolla.

Olen supertyytyväinen juoksuuni. Ensi kerralla pitkässä harjoitusessani vedän vielä samoilla nopeuksilla, jotta saadaan tunti täyteen. Lähiaikoina olen juossut matkaa (4,5-5K) en tiettyä aikaa, joten siinäkin mielessä tämä oli kivaa vaihtelua. On lisäksi mukava huomata, että kyllä sitä jaksaa vaikka vähän epäilyttäisikin. Olin noin puolen tunnin kohdalla menettää uskoni, sillä huomasin, että vaikken ole hengästynyt enkä tunne oloani muuten väsyneeksi, jalkani alkavat väsyä. Tämä tosin on ohimenevä vaihe, lopussa jalkoja ei enää väsyttänyt samalla tavalla, jos arastavaa nilkkakipua ei lasketa. No, kai ne jalat siitä pikkuhiljaa vahvistuu...

Nyt on mahtava fiilis, kun tietää että kunto on tosiaankin kohentunut huimasti näinkin lyhyessä ajassa. Vielä on tsempattavaa tavoiteaikoihin, mutta niihin tähtään vasta kun peruskunto on saatu kohdilleen. :)

-A-

Ravintopäivitystä

Kirjoitin aiemmin raaka-aineista, joita kannattaa lisätä ruokavalioon jotta siitä saisi terveellisemmän. Ajattelin nyt kertoa missä mennään ja miten syön. Kuten myös J edellisessä postauksessa mainitsi omalta osaltaa, en itsekään ole ravintoasiantuntija, vaan kerron tässä omia tottumuksiani, en pyri kertomaan muille miten syödä. Kannattaa itse etsiä itselleen sopivin ruokavalio, niin minäkin olen tehnyt. Kokeilemalla erilaisia ruokavalioita se itselle sopivin yleensä löytyy.

Yleensä aamulla syön maustamatonta jugurttia, mustikoita, hampunsieneniä sekä pellavansiemenrouhetta. Hyvä coctail, josta saan tarpeeksi energiaa muutamaksi tunniksi. Jos kyseessä on treenipäivä, lähden juoksemaan noin tunti aamupalan jälkeen.


Heti treenin jälkeen olen juonut palautusjuomaa (gatorade) sekä vettä ja noin tunnin päästä treenistä pyrin syömään lounaan, jossa on tarpeeksi hiilihydraatteja täyttämään glykogeenivarastoni (elimistö käyttää glykogeenejä suorituksen käyttövoimana.. kirjoittelin tästä lisää alempana) ja lisäksi proteiinia sopivassa suhteessa. Yleensä yritän syödä myös vihanneksia tai salaattia. Jos en treenaa kyseisenä päivänä, syön yleensä lounaan ilman hiilareita tai ainakin vähähiilarisena.


Jos syön lounaan aikaisin saatan syödä jotain pientä ennen illallista, esimerkiksi maapähkinävoita. Nyt kun sain ostettua mansikkahilloa, menee maapähkinävoi alas voileivällä. ;)


Illalliseksi teen yleensä lihaa: kanaa, nautaa tai possua. Lisäksi vihanneksia, suosin uunivihanneksia: porkkanaa, bataattia, punajuurta ja perunaa. Tosin perunan voi jättää pois, jos ei halua sen hiilareita. Joskus teen pelkän salaatin lihan seuraksi, tai parsakaalia ym vihannesta. Useimmiten jos olen syönyt hiilareita lounaalla, koitan välttää niitä illallisella ja toisinpäin. J:n mainitsemaa oliiviöljyä suosin myös itse illallisella salaatinkastikkeena!


Muuta en sitten yleensä enää illalla syö. Koska syömme illallisen vasta seitsemän jälkeen illalla, ei minulla tule nälkä ennen nukkumaanmenoa. 


Perusperiaatteena yritän pitää ruokavalioni tasapainoisena, en syö liikaa hiilihydraatteja, mutta tarpeeksi jotta glykogeenivarastoni pysyy täytenä ja jaksan juosta. Luin googlen ihmeellisestä maailmasta, että elimistön hiilihydraatit käytetään osin suoraan energiankulutukseen, loppuosa varastoituu glykogeenina lihaksiin ja maksaan. Tämä varastoissa oleva glykogeeni tulee käyttöön keski- ja kovatehoisessa treenissä energianlähteenä. Edelleen, en ole asiantuntija glykogeeneissä, hiilihydraateissa tai ravinnossa yleensä, tämä on vain itselleni toimiva ruokavalio. Mitä enemmän aerobista liikuntaa päivässä harrastan, sitä enemmän hiilihydraatteja syön. Simple. :)

Niin, ja kerran viikossa tietysti herkkupäivä, jolloin en mieti mitä syön ja milloin. Nam nam!

-A-

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Öljyt ihon- ja hiustenhoidossa

Olen parin viime vuoden aikana hurahtanut öljyihin ihon ja hiusten hoidossa. Tiedän, että öljyt ovat olleet paljon tapetilla viime vuosien aikana ja ajattelin nyt jakaa oman top 5 listani.
 
 
1. Arganöljy
 
Löysin tämän öljyn alkuvuodesta, kun taistelin pintakuivan ja kutisevan ihon kanssa. Varsinkin talvet ovat haasteellisia, sillä ylös-alas sahaava pakkanen ja kuiva sisäilma saa ihon oireilemaan. "Kallisarvoista arganöljyä sanotaan öljyistä täydellisimmäksi sen huikean E-vitamiini- ja runsaan antioksidanttipitoisuuden sekä ihon vanhenemista hidastavien vaikutustensa johdosta. " Suurena miinuksena mainittakoon, että Marokossa kasvavat Arganpuut ovat uhanalaisia ja räjähdysmäisesti kasvaneen kiinnostuksen myötä paikallisten öljyntuottajien asema on huonontunut merkittävästi suurten yritysten rynnittyä apajille.

 
2. Kerastase Elixir Ultime hiusöljy
 
Tähän öljyyn ihastuin välittömästi ensimmäisen kokeilun myötä. Hiukseni ovat usein pörröiset ja tällä öljyllä saan siloiteltua niitä helposti. Käytän tuotetta 1-2 painallusta jokaisen pesun jälkeen hiuksiin jätettävänä hoitoaineena. Suurin plussa öljylle tulee "keveydestä" eli se ei tee hiuksista raskaita tai rasvaisen tuntuisia. Lisäksi se tuoksuu todella hyvälle. Vaikka tuote on  hieman hinnakas se on myös hyvin riittoisaa.
 
3. Kookosöljy
 
Kookosöljy tuli osaksi ihonhoitorutiinejani noin vuosi sitten. Erityisesti kesäisin käytän kookosöljyä päivittäin kosteusvoiteena. Kun iho on saanut hieman väriä ja tottunut aurinkoon, käytän kookosöljyä myös aurinkovoiteena. Parin kuukauden jälkeen olen kyllä huomannut, että melko voimakas tuoksu alkaa tökkiä. Kesäkauden sen kuitenkin kestää ja iho voi hyvin.  
 
 
 
4. Neitsytoliiviöljy
 
Nyt liikunnan lisäämisen myötä olen pyrkinyt hieman vähentämään hiilihydraatteja ruokavaliostani. Tällä saralla en ole mikään asiantuntija, joten mitään ravintovinkkejä ei ole tarkoitus jakaa. Hieman tutkailtuani näitä ruoka-asioita, minulle valkeni, että esimerkiksi karppaajien/ paleo ruokavaliota noudattavien tulee syödä reilusta öljyjä ja hyviä rasvoja. Lorautan siis oliiviöljyä aina reilusti salaatteihin, sekä palautus-/protskupirtelöihin. Makua ei noissa pirtelöissä juurikaan huomaa, mutta ainakin iho tykkää.
 
 
5. Helokkiöljy

Arganöljyn ohella helokkiöljy on ollut erityisesti talvi-ihon pelastus. Nappailen näitä talvisin kapseleina päivittäin ja välillä levitän myös suoraan iholle akuutteihin kohtiin. Lisäksi helokkiöljyn sanotaan tasoittavan hormonitason vaihteluita. Jotta omega kolmoset ja kuutoset pysyvät tasapainossa, helokkiöljyn ohella on hyvä napsia myös kalaöljykapseleita.


Tekstin kuvat ovat lainattuja

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Tekosyyt nurkkaan ja ulos aurinkoon!

Kevät on vihdoin täällä! Koska olemme saaneet nauttia viime päivinä pilvettömältä taivaalta paistavasta auringosta, olisi tuntunut rikolliselta vetäytyä sisätiloihin liikkumaan. Lisäksi tiet alkavat olla hyvässä kunnossa, joten mitään tekosyitä sisällä juoksemiseen ei enää ole. Eilen sitten virallisesti korkkasin juoksukauden ulkona auringonpaisteessa. Matolla juoksemisen jälkeen raitis ilma ja vaihtuvat maisemat olivat tervetullutta vaihtelua. Ainoa miinus oli kauhea vastatuuli. Syytän tuulta siitä, että juoksu tuntui todella raskaalta.
 
Tämä viikko meni taas ahkerasti jumppaillessa ryhmäliikuntatunnilla. Kävin myös uudelleen kokeilemassa BodyCombatia, eikä se ollut enää yhtään niin kamalaa, kuin ensimmäisellä kerralla. Ehkä salaa jopa tykkäsin siitä. Perjantain Attack tunnilla oli myös ilokseni maistiaisia uudesta ohjelmasta. Kivaa vaihtelua, mutta mikä oli se neljäs biisi?! Aivan sairaan rankka. :D
 
En tiedä johtuuko uudesta Attack ohjelmasta vai siitä, että tämän viikon joogatunti jäi väliin, jalat ja pakarat ovat olleet melko jumissa ja kipeät viime päivät. En kuitenkaan malttaisi pitää täysin lepopäivää tänäänkään, sillä ensi viikolle tulee väkisin kolme päivää huilia putkeen. Ehkä käyn juoksemassa ihan kevyen lenkin. Samalla saan nauttia upeasta ilmasta ja auringosta.

J

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Boston

Monet varmasti lukivat eilisistä pommi-iskuista Bostonin maratonin maalialueen tuntumassa. En voi käsittää, kuka tekee tuollaista?! Kolme viatonta ihmistä sai surmansa, 176 ihmistä loukkaantui ja valtavan moni muu sai varmasti henkisiä ruhjeita. Maailman vanhin maraton-tapahtuma tuskin on enää entisensä. Erittäin surullista.

Jos joku haluaa tukea Bostonin maratonin uhreja ja heidän omaisiaan, liittykää ihmeessä facebookissa tapahtumaan, jossa jokaisen on tarkoitus juosta 26.2 mailia (eli maraton) haluamansa pituisissa pätkissä. Kenekään ei siis tarvitse lähteä juoksemaan maratonia kerralla, vaan omien voimiensa mukaan.

Itselläni on 22.2 mailia jäljellä, joten vielä riittää matkaa juostavaksi. Tärkeintä tässä on mielestäni kuitenkin se ajatus, joka tämän juoksun takana on. Itse mietin tänään juostessani niitä ihmisiä, jotka menettivät elämänsä tai jalkansa eilisissä iskuissa. He eivät voi enää juosta, minä voin, joten teen sen vaikka väkisin.

Osallistu tukikampanjaan täällä!

-A-

Peanut butter.. Hyh!

Menin sitten ostamaan maapähkinävoita. En kyllä ymmärrä miksi, koska en siitä erityisemmin pidä. Ehkä kuvittelin, että jostain kumman syystä se nyt olisikin uutta herkkuani. No ei se ole. Proteiinia kyseisessä tuotteessa on ihan kivasti, mutta jos sitä ei saa kurkusta alas, niin eipä se hirveästi hyödytä sieltä purkista käsin.

Eli, jos joku osaa suositella hyviä reseptejä, joilla tuon tahnan saa kurkusta alas, niin antakaa tulla kommenttiboksiin! Nyt olen kokeillut syödä tuota omenan kanssa, mutta eipä oikein toiminut. Seuraavaksi ostan mansikkahilloa ja koitan saada tuon mönjän alas hillon suosiollisella avustuksella. Ja kertokaa pliis joku, että tuohon makuun tottuu!! :D

-A-

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Lajikokeilussa: BodyCombat

"Jouduin" viime viikolla BodyCombat tunnille. Tosin olosuhteiden pakosta. Aiemmin varaamani BodyAttack oli vaihtunut viime hetkillä Combatiksi, enkä voinut enää perääntyä. Olin ajatellut kokeilevani tuntia joku kerta, joten ei muuta kuin sekaan vaan...
 
Jo lämmittelyjen aikana jouduin toteamaan, että tunti on koreografisesti huomattavasti haastavampi kuin mihin olen tottunut. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta taistelulajeista tai nyrkkeilystä, joten esitys oli melko huvittava. Kolmannen tai neljännen biisin kohdalla alkoi turhautuminen. Olin jatkuvasti myöhässä tai täysin ulkona koreografiasta. Aloittelijalle tämä nopea tempo oli armoton. Minua myös harmitti suuresti, että hankalan koreografian vuoksi saamani hyöty kärsi. Onneksi sentään koreografiassa oli muutamia hyppyjä ja "jumppapirkkoliikkeitä", joissa oli mahdollisuus loistaa epämääräisen huitomisen jälkeen. 
 
Kun tunti oli viimein ohi, vannoin hiljaa mielessäni, etten palaisi tälle tunnille enää ikinä. Pari seuraavaa päivää yläselkä, käsivarret ja olkapäät olivat sen verran kipeät, että en voi kiistää tehokkuutta. LesMills tuntien hyvä tai huono puoli on se, että ohjelma pysyy useamman kuukauden samana. Esimerkiksi Attackissa olen jo löytänyt ne omat suosikki ja inhokki kohtani. Nyt kun olen päässyt pahimmasta turhautumisesta yli, harkitsen antavani Combatille uuden mahdollisuuden. Pitäähän niitä haasteitakin olla. ;)
 
J
 

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Sekalaista sakkia

Meidän talon kuntosalilla käy jokseenkin mielenkiintoista porukkaa. Ajattelinkin listata tähän tyyppejä joihin olen törmännyt.

Juoruilijat: mielestäni on ok jutella kaverin kanssa treenatessa, mutta ei puhelimessa! Näitä tyyppejä on salillamme useampi kuin yksi, naisia sekä miehiä!! Mitä hyötyä on veivata cross-trainerilla toinen käsi korvalla? Hyöty varmasti yhtä suuri, kun istuisit kotona sohvalla, varsinkin kun vauhti on luokkaa etana. Jalka liikkuu kuin hidastettuna. Ei hyvä! Pahin tapaus on ehkä eräs mies, joka ensin "käveli" cross-trainerilla ja sen jälkeen teki laitteilla jalkalihasliikkeitä.. Kokoajan puhelimessa!! Whaaaat?! Eihän tuossa pysty keskittymään itse asiaan.

Vanhat papat: on hirveän hyvä, että myös vanhempana jatkaa liikkumista, mutta... Siinä juoksumatolla kannattaa valita itselleen sopiva nopeus, ettei meno näytä siltä että kohta lennetään. Jos tunnet pakonomaista tarvetta pitää kokoajan kiinni sivukaiteista, vauhti on ehkä liian kova. Samoin kuntosalilaitteissa.. Painoa kannattaa laittaa sen verran, että pystyt tekemään liikkeen kunnolla, ei niin, että paikat revähtää kun väkisin yritetään kiskoa tankoa alas ym.

Kuumakallet: jonkun mielestä on hirveän kiva, kun kuntosalilla on kuuma. Uskoisin, että enemmistö kuitenkin haluaa treenata viileämmässä, joten olisi ystävällistä, että kun poistut salilta laitat lämpötila-asetukset takaisin normaaliksi siitä +30C:sta. En tiedä onko kyseessä sama tyyppi, mutta tänään salilla oli mies, jolla oli päällä juoksutakki ja pipo?! Siis sisällä..?! Noh, eipä hän kauaa jaksanutkaan, juoksi 15min jonka jälkeen valehtelematta melkein oksensi roskikseen.. Ainakin sen näköisenä sen luona heilui.. Ja poistui paikalta. Vaatteiden vähentäminen voisi ehkä auttaa jaksamaan vähän paremmin. Ihan vinkki vinkki.

Että tällaista meillä täällä, onko muut törmänneet erkoisiin tapauksiin? :)

-A-

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Treenarin uudet vaatteet

Käväisin viikonloppuna hieman shoppailemassa, tosin alkuperäinen tarkoitus oli ostaa synttärilahja  mieheni veljelle, mutta lipsumisiahan sattuu.. No biggie. ;)

Tosin, olisin ollut hullu jos en olisi poistunut Adidaksen liikkeestä kassi kädessäni, sillä heillä oli kaikki tuotteet 40% alennuksessa!! Lisäksi tein pientä tuhoa Niken liikkeessä, mutta jätin hyllyyn vielä paljon kaikkea mitä olisi ollut mukava kiikuttaa kotiin. Joku roti sentään.

Tällaista tuli ostettua:




Lisäksi ostin tuon saman Adidaksen topin vielä valkoisena, sekä muutamia pareja juoksusukkia. Eli pitäisi nyt olla treenivaatteet päivitetty ajantasalle ainakin hetkeksi. Ainut todellinen tarve treenivaatteiden osalta tällä hetkellä on juoksushortsit!! Kokeilin Adidaksen liikkeessä yhtä mallia, mutta lahjeosuus oli aivan liian leveä omaan makuuni. Haluaisin shortsit jotka ovat kapeammat lahkeista, mutta en nyt toki tarkoita pyöräilyshortsityyppistä ratkaisua. Ehkä pitää käydä testaamassa Niken valikoimat.

Ainiin, sivuhuomautuksena sanottakoon: Niken alustopit (vai -liivit) ovat Adidaksen vastaavia pienempikokoisempia. Ainakin tämä ostamani Dri fit -toppi on kokoa XS, kun Adidakselta samanmoinen omistamani on kokoa S. Kokeilin Nikeltä S kokoa tuosta topista ja alaosa jäi aivan liian löysäksi. Adidaksen kokotaulukon mukaan kokoni olisi ollut S, mutta ei sit kuitenkaan. Kantsii siis sovitella useampaa kokoa just in case. Noissa liiveissä aina hämää se, kun niitä yrittää tunkea päälle tulee tunne ettei se voi mitenkään mahtua. Hyvä ettei olkapäät mene sijoiltaan, mutta kun sen saa survottua päälle asti, niin yleensä se koko on kuitenkin oikea. Jännää.

-A-

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Hyvällä sykkeellä mennään ;)

Pienen hiljaiselon jälkeen täytyy tulla kertomaan, etten ole suinkaan kuollut. Olen päässyt liikkumisessa hyvään rytmiin ja perusarjen pyörittämisen lomassa ei meinaa keksiä mitään uutta jännää kirjoitettavaa. Käyn tällä hetkellä liikkumassa 4 kertaa viikossa ja ohjelmaan kuuluu: 1x 75min hot jooga, 1x 30-40min mattojuoksu + 30 min keskivartalotreeni + 2 krt BodyAttack -tunti.
 
Kuten aiemmin kirjoittelin, niin tulin ensimmäisen Attack -tunnin jälkeen todella kipeäksi. Tuon yhden kerran jälkeen kroppa oli kuitenkin jo tottunut uusiin liikkeisiin niin hyvin, että vastaavaa kipua ei enää ole tullut. Olen myös huomannut, että teen ohjatulla tunnilla paljon tehokkaammin, kuin yksin. Esimerkiksi juoksumatolla "sisäinen lintsarini" nostaa heti päätään, kun alkaa tuntua raskaalta. Olen aivan käsittämättömän innoissani, kun huomaan, miten paljon olen kehittynyt Attackin myötä. Ensimmäisten kertojen jälkeen hengästyn nyt huomattavasti vähemmän ja voimat riittävät hyvin koko tunnin ajaksi. Kuten A tuossa alla toteaa, aerobinen kestävyyskyky paranee todella nopeasti!
 
Toinen innostava seikka on, että olen alkanut nähdä pieniä muutoksia kehossani. Olen saanut pienet käsi- ja vatsalihakset ja yleistä kiinteytymistä on tapahtunut tasaisesti joka puolella. Ihan mahtava tunne ja auttaa jaksamaan!
 
Aurinkoisia päiviä!
 
J
 
 
 

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Tavoite- ja harjoittelupäivitys

Olin alunperin miettinyt, että osallistuisin johonkin urheilutapahtumaan vasta ensi vuonna, mutta nyt kun olen aloittanut juoksemisen "tosissani", niin uskon olevani valmis muutamaan tapahtumaan jo tänä vuonna.

Kartoitin lähialueiden juoksutapahtumia ja niitä löytyikin useampia kuin uskalsin edes odottaa. Nyt tavoitteena on osallistua 5K juoksuun elokuussa ja 10K juoksuun syyskuussa! 

Tällä hetkellä yritän harjoittelussani saada hyvää aikaa 5K matkalle.. Vielä ollaan vaiheessa, mutta ottaen huomioon, että olen juossut nyt vasta neljä viikkoa (josta viime viikko kipeänä ja vain yksi harjoituskerta) olen suhteellisen tyytyväinen kehitykseeni. Tällä hetkellä juoksen 4,5 km 2 minuuttia nopeammin kuin kaksi viikkoa sitten. Kyllä se siitä nopeutuu! Ainakin huomaan, että kehitystä tapahtuu ja jaksan innostua harjoittelusta.

-A-

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

No pain, no gain

Ihan mahtavaa lukea A, että juoksu kulkee hyvin! Itselläni tuli tässä pienoinen takaisku liiallisen rasituksen vuoksi. Innostuin työkaverini yllyttämänä laajentamaan henkilökohtaista tuntirepertuaariani LesMills konseptin BodyAttack -tunnilla. Aiemmin olin luullut kyseessä olevan joku taistelulajeja imitoiva tunti, joten olen ohittanut sen sujuvasti kuntokeskuksen "lukujärjestyksessä". Nyt sain sitten tietää, että kyseessä on aerobista kuntoa kehittävä intervallitreeni. Kävin perjantaina kokeilemassa tuntia ja olin erittäin ylpeä itsestäni, miten hienosti jaksoin "keltanokkana" pomppia ryhmän mukana. Minua oli peloteltu etukäteen, että tunti on TODELLA rankka. Olin siis varautunut pahempaan, kuin miltä tuo 60 minuuttia lopulta tuntui.
 
Varsinaisen yllätyksen koin sitten seuraavana aamuna. Pohkeet ja pakarat olivat niin jumissa ja kipeät, että pelkkä kävely oli vaikeaa. Olin vähintäänkin järkyttynyt. Koitin venytellä jalkoja päivällä useaan otteeseen, mutta jo 15 minuutin paikallaolon jälkeen jumi ja kiristys oli aivan kamala. Yö meni sängyssä pyörien ja heräsin kipuun ja kolotukseen monta kertaa. Lopulta jouduin nousemaan sängystä lattialle venyttelemään keskellä yötä, jotta pystyin nukkumaan aamuun asti. Suunnitelmissa oli, että olisin mennyt tunnille uudestaan jo heti tänään, mutta aamulla oli pakko myöntää itselleni, että en tulisi hyppimään vielä vähään aikaan. 
 
Koska jouduin perumaan tämän päiväisen BodyAttack -tunnin, päätin suunnata kuntokeskuksen lämpimään huoneeseen HotPilatekseen. Selviydyin tunnista kunnialla, mutta jumiin se ei juurikaan auttanut. Kiitos A:n vinkistä, kävin kotimatkalla ostamassa pullon magnesium-spraytä (ainakin Ruohonjuuresta löytyy). Suihkuttelin sitä nyt heti reilusti pohkeisiin ja takareisiin ja odotan ihmettä. Ostin myös perinteistä kylmägeeliä. En kuitenkaan uskaltanut laittaa näitä molempia tuotteita peräkkäin.
 
Toivottavasti tämä kipu ja kiristys helpottaa pian... Odotan nimittäin jo seuraavaa kunnon tehotuntia BodyAttackin parissa. Päätin, että toistaiseksi korvaan sillä vähintään toisen mattotreenin viikossa. Saan melkoiset teräspohkeet, kunhan keho vaan tottuu tähän uuteen "rääkkiin".
 
J

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Juoksumusaa

Nyt kun olen taas saanut itseni innostettua juoksemisen makuun voisin jakaa muutaman biisin, jotka syystä tai toisesta saavat aina jaksamaan, jos muuten alkaa jo jaloissa painaa. 

#1. Ei ole tän biisin voittanutta!! Cascadan "What do you want from me (remix)", tästä saa aina kunnon taistelumeiningin ja angstin päälle. Kun tuntuu, että kuolema korjaa eikä enää jaksa metriäkään, niin tää pelastaa! Aina! Ja taas jaksaa.


#2. Hyvänä kakkosena Sash feat. Stunt "Raindrops". Sopiva biitti meikän juoksuun. :)


#3. Otetaas tähän kolmanneks sitten vielä yksi villikortti... en edes tiedä mistä olen tällasen biisin listalleni bongannut, mutta toimii joka tapauksessa juostessa! Dj Gillies "Kiss kiss".


Siinäpä niitä mun suosikkeja. Jos jollain on ehdottaa hyvää juoksumusaa, niin pistäkää ihmeessä kommenttiboksiin viestiä! Uusista biiseistä on aina pula! :)

-A-

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Magnesiumia reisille!

Heips ja kivaa perjantaita!

Tässä tulis nyt pikainen vinkki kaikille, jotka haluaa palautua nopeasti treeneistä: BetterYou Magnesium-suihke! Olen itse käyttänyt tuotetta nyt jonkin aikaa ja tuntuu ihan toimivalta. Näemmä se on valittu Vuoden 2012 Urheiluvalmisteeksi (linkissä muutenkin lisätietoa tuotteesta)

Itse suihkuttelen magnesiumia kolme suihkausta molempiin jalkoihin juoksutreenin jälkeen, mutta en ennen suihkua! Tuotteessa lukeekin, että se on hyvä levittää puhtaalle iholle suihkun jälkeen. Lisäksi, jos tuntuu että jalat ovat ihan jumissa, lisään suihketta reisille ja pohkeille ennen nukkumaanmenoa. Toistan saman aamullakin, jos tuntuu ettei lihassärky ala helpottaa. Olen ainakin itse huomannut jalkojeni tuntuvan paremmilta treenejä seuraavana päivänä. Lisäksi minulla on joskus suonenvetoja, jotka ovat loppuneet magnesium-suihkeen käytön myötä.

Itse olen käyttänyt Original Magnesium-suihketta, jossa on pelkkää magnesiumia. Seuraavaksi kokeiluun voisikin ottaa Sport Magnesiumin, jota voisi käyttää ennen treeniä sekä sen jälkeen.

En tiedä saako tuotetta Suomessa luontaistuotekaupoista, mutta ainakin netistä sitä voi tilata. Löysin ainakin tämän kun vähän googletin:


Onko muilla kokemusta tästä suihkeesta?

-A-

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Urheiluliiveistä

Tässä vähän omaa tarinaani J:n aloittamaan kysymykseen urheilutoppien ja -alustoppien koosta.

Itsekin ostin reilu viikko sitten uudet urheiluliivit, tai ehkä pikemminkin juuri alustopin, koska ostamani "liivit" menivät koossa xs, s, jne.. eikä rintaliivien koon mukaan. Tungin itseni koon s toppiin ja se oli erittäin kireä ja erittäin vaikea saada päälle!! Ostin kuitenkin topin sen suuremmin miettimättä, koska se vastaa normaalia kokoani. Kyseessä oli Adidaksen alustoppi (koot saattavat vaihdella valmistajien mukaan..).

Googletin nyt ostamisen jälkeen netistä neuvoja (kantsii aina olla jälkiviisas ;D) ja näin siellä sanottiin: urheiluliivien (tai alustopin) tulisi olla tiukka ja takaosa ei saisi nousta ollenkaan vaan alareunan tulisi kiertää vartalon ympäri samassa kohdassa. Toppi tulisi lisäksi olla niin tiukka, että saat alareunan alle mahtumaan vain yhden sormen. Toppi on siis oltava hyvin napakka, muttei niin kireä ettet saa hengitettyä! :)

Toppini osuu ja uppoaa onneksi hyvin noiden ohjeiden linjoihin. Asia jota en tajunnut miettiä toppia ostaessa oli sykekellon lähetinvyön sijainti alustopin alareunan kohdalla. Onneksi sain vyön mahtumaan topin alle, vedin vain alareunaa hieman alaspäin. Kannattaa siis huomioida tämä ostoksilla jos käytät sykekelloa jossa on lähetinvyö rinnan alla.

-A-

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Toinen juoksumattoneitsyys menetetty!

Jeee! Tänään sen tein. Tai itseasiassa tein ensimmäistä kertaa kaksi asiaa: menin talomme kuntosalille JA kokeilin juoksumattoa. J:n kokemuksen perusteella uskalsin itsekin juoksumattoa kokeilla, ensin kun olin vain suunnitellut etsiväni hyvän juoksureitin ulkoa. Todellisuus kuitenkin on se, että täällä missä asun, on hyvin nihkeät juoksumaastot sekä autoja jokapuolella!

Kuinka outo juoksumatto onkaan.. oh my! Aluksi olin täysin hukassa, kuten arvata saattaa, vaikka J olikin antanut pari hyvää neuvoa (esim. älä käytä liikaa kallistusta!). Lopulta tajusin, että laitteessa voi valita eri ohjelmia ja sainkin tuurilla valittua minulle sopivan ohjelman, jossa mentiin "aaltona" hitaasta nopeaan ja niin edelleen. Erittäin jees! Vauhti vaihtui minuutin välein, joten senkin puoleen mielenkiinto pysyi yllä, kun kokoajan tapahtui jotain muutosta vauhdissa.

Loppuvaiheilla ollessani salille tuli toinen tyyppi (kääk!!). No, kivasti hän sitten rupesi jotain kyselemään ja minulla oli kuulokkeet korvilla enkä kuullut kunnolla. Jouduin kääntymään häneen päin ja samalla ottamaan kuuloketta korvasta.. lähellä oli ettei käynyt "hauskimmat kotivideot" tyyppistä tilannetta. Great.

Niin, ja oudointa ehkä oli se, kun tuolta juoksumatolta sitten tulee pois. Lattia tuntuu niiiin oudolta jalkojen alla. Miksei se liikukaan ja miksi tuntuu kuin olisin aallokossa? :D Tyytyväinen olen joka tapauksessa suoritukseeni, 30min juoksua 2 vuoden tauon jälkeen. Ei paha. Tästä on erittäin hyvä jatkaa!

All in all, tosi jees hommaa. Ens kerralla saatan kokeilla sitä monitoimilaitettakin, jos salille ei ilmesty muita tyyppejä. ;)

P.S. mistä tietää onko juoksumaton matka ilmotettu maileina vai kilometreinä? :D

-A-