Kun muutimme asuntoon, vannoin käyväni salilla useita
kertoja viikossa, koska ei ollut muitakaan urheilumahdollisuuksia lähettyvillä.
No, mites sitten kävikään? Olen kävellyt salin ohi kahdesti, kertaakaan sisään
menemättä. Noilla kerroilla tarkoitukseni ei ollut mennä salille, vaan olin
alakerrassa muilla asioilla. Mutta oikeasti.. kuinka saamaton sitä voi ihminen
olla?
Olen perustellut itselleni tätä sillä, että en viitsi mennä alakertaan asti jumppavetimissä jos siellä sitten onkin muuta porukkaa eikä sinne mahdu. Kerran nimittäin näin siellä muutaman pojan, ja tämän perusteella olen sitten sitä mieltä, että siellä on aina ihmisiä. Mieheni mukaan siellä harvoin on ketään. Eli selkeästi tämä on vain erittäin typerä tekosyy suunnaltani.
Noh, olen kuitenkin sitä mieltä, että kävisin mielelläni tuolla salilla, jos sinne voisi laittaa jonkinlaisen varauslistan, josta voisi tunnin päivässä varata omaan käyttöön. Tällä ainakin varmistuisi, että saisi treenailla ihan rauhassa. Toisaalta.. onkohan tämäkin taas yksi niistä loistavista tekosyistäni? Jos nyt vain joku kerta pukisin reippaasti salivaatteet päälle ja painelisin sinne salille. Voisin jopa yllättyä positiivisesti, kun olisin ainoana paikalla epäilyksistäni huolimatta.
Katsotaan mitä tapahtuu. :)
-A-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti