Olen ollut viime aikoina hieman kipeänä ja liikunnan
aloittaminen on tästä syystä jäänyt. Jotain hyvää siinäkin oli, sillä keksin
aivan loistavan keinon, jolla flussa (tai ainakin kurkkukipu) häviää salamana.
Tämä ihmelääke on inkivääritee! Olin tutustunut tähän juomaan entisen
työkaverini ansiosta vuosi sitten ja jostain syystä se tuli mieleeni
ruokakaupassa inkiväärien ohi kävellessäni. Flunssan oireiden poistajana tämä
on siis aivan ykkönen, mutta lisäksi huomasin että piristyin selvästi muutama
tunti juoman nauttimisen jälkeen. En siis suosittele juomaan tätä illalla,
ellei halua herätä keskellä yötä täysin virkeänä.
Tein erinäisiä kokeiluja ja havaitsin, että paras tapa
nauttia inkivääritee on raastaa inkivääri veden sekaan. Näin tulee syötyä myös
inkivääri helposti, toisin kuin viipaloitu inkivääri, jonka pureskelu ei ole
kovinkaan nautinnollista.
Oma hyväksi havaittu reseptini menee näin:
n. 1 tl raastettua inkivääriä
2,5 dl kiehuvaa vettä
1-2 tl hunajaa
Sekoita
kaikki ainekset, anna hautua muutama minuutti ja nauti! Halutessasi voit lisätä
viipaleen sitruunaa mukaan.
-A-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti